AGA tukee suurta otsonikatotutkimusprojektia
AGAn emoyhtiö Linde Group on allekirjoittanut sopimuksen kryogeenisten kaasujen – nestemäisen heliumin ja typen – sekä muiden erikoiskaasujen (esim. heliumin, hiilimonoksidin ja lääkeluokan hapen) toimittamisesta kansainväliselle tiedekonsortiolle, jonka koordinaattorina toimii saksalainen Jülichin tutkimuskeskus. Kaasuja käytetään tärkeässä ilmastotutkimusprojektissa, jossa niiden avulla arvioidaan ilmastonmuutoksen vaikutusta otsonikerrokseen. Kaasut toimittaa Linden ruotsalainen tytäryhtiö AGA.
RECONCILE-niminen projekti toteutetaan kymmenenä lentotehtävänä tammi–maaliskuussa 2010 Pohjois-Ruotsissa Kiirunan lähellä olevasta Arena Arctica -tukikohdasta käsin. Kuljetuskalustona on venäläisten toimittama entinen M55-tiedustelukone Geophysica, joka pystyy saavuttamaan yli 20 kilometrin lentokorkeuden. RECONCILE-projektin toteutuksesta ja siitä saatavien tutkimustietojen analysoinnista vastaa yhdeksää eri kansallisuutta edustavien seitsemäntoista yhteistyökumppanin yhteenliittymä, johon kuuluvat mm. Jülichin ja Karlsruhen tutkimuskeskukset Saksasta, Cambridgen yliopisto Isosta-Britanniasta, NASA Yhdysvalloista, Norjan ilmakehän tutkimusinstituutti sekä Saksan ilma- ja avaruustutkimuskeskus.
Antropogeeniset eli ihmisen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ovat yksi maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen merkittävimmistä aiheuttajista. Ilmastonmuutoksen uskotaan vaikuttavan stratosfäärin kemialliseen koostumukseen ja dynamiikkaan, mikä johtaa otsonikatoon. Otsonikerroksen muutokset voivat puolestaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen, mikä saattaa johtaa toisiaan ruokkivien ilmakehää vahingoittavien ilmiöiden kehään. Tutkimusprojekti valaisee otsonikerroksen ja ilmaston välisen vuorovaikutuksen toimintaperiaatteita. Lisäksi projekti pyrkii laatimaan pitkän aikavälin ennusteita mahdollisista otsonikehän ja ilmaston muutoksista.
"Linde tekee mielellään yhteistyötä Jülichin tutkimuskeskuksen kanssa toimittamalla RECONCILE-projektille kriittisen tärkeässä ympäristötutkimuksessa tarvittavia, huippulaadukkaita kaasuja", toteaa Ruotsin AGAn erikoiskaasujen myyntipäällikkö Nina Schroder. "Maailman ponnistellessa kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi ihmisen toiminnan ympäristövaikutusten havaitsemisesta ja mittaamisesta on tullut elintärkeää. Projektin tukeminen on linjassa Linden omien ympäristövaikutusten pienentämiseen pyrkivien strategioiden kanssa", hän jatkaa.
Geophysicaan tulee erikoisinstrumentteja, kuten heliumilla jäähdytettävä teleskooppi- ja spektrometrijärjestelmä, jota käyttävät yhdessä saksalaiset Jülichin tutkimuskeskus ja Wuppertalin yliopisto. Laitteilla pyritään tutkimaan kemiallista koostumusta ja partikkelien ominaisuuksia infrapunapäästöjen mittauksen avulla. Kun otsonikehän ja ilmaston välistä vuorovaikutusta pystytään ymmärtämään paremmin, voidaan laatia pitkän aikavälin ennustuksia otsonikehän ja ilmaston muutoksista.
"Ilmakehän koostumuksen yksityiskohtaisempi ymmärtäminen auttaa ennustamaan paremmin otsonikehän muutoksia ja niiden vaikutuksia ilmastoon – sekä päin vastoin", kertoo tohtori Fred Stroh Jülichin tutkimuskeskuksen geosfäärin kemiallisen koostumuksen ja dynamiikan tutkimusinstituutista. "RECONCILE-projektin panos tämän ymmärryksen parantamiseen on merkittävä. Olemme kiitollisia saatuamme Linden kaltaisen yrityksen toimittamaan tutkimuksessa tarvitsemamme erikoiskaasut."
AGA tukee suurta otsonikatotutkimusprojektia -
AGA tukee suurta otsonikatotutkimusprojektia -
AGA tukee suurta otsonikatotutkimusprojektia -
AGA tukee suurta otsonikatotutkimusprojektia -
AGA tukee suurta otsonikatotutkimusprojektia -
AGA tukee suurta otsonikatotutkimusprojektia - Order materials
, No.
Tilaa
AGA tukee suurta otsonikatotutkimusprojektia - Lisätietoja